Pikavippien nopeassa sykkeessä

Nyky-yhteiskunnan taloudellisen voimaantuvuuden sekä moninaisuuden kehittymisen johdosta on erilaisiin elämäntilanteisiin mahdollista saada mitä erilaisempia rahoitusratkaisuja. Oman talouden hallinta sekä sen tasapainossa pitäminen on varmasti jokaiselle tärkeä elämän fasiliteetti. Tutkimukset ovat osoittaneet, että rahakäyttäytymisen malli on iskostunut jo 7-vuotiaalle lapselle, ja tämän jälkeen sitä on jälkeenpän vaikeampaa sekä työläämpää muuttaa.

Välillä elämä voi olla arvaamatonta, eikä kaikkiin tilanteisiin pysty aina mitenkään ennakkoon varautumaan. Raha kuitenkin on hyvin monessa eri asiassa pääroolissa, sen avulla voi olla helpompi saavuttaa asioita sekä rakentaa juuri itselleen sopivanlainen elämä.
Vaikka jokaisella olisi hyvä olla talouden tukipilareita kannatteleva puskurirahasto, se voi yllättävistä syistä johtuen loppua äkillisesti. Uuden säästäminen on tietenkin aina hitaampaa sekä työläämpää. Elämää voi horjuttaa myös äkillinen sairastuminen, auton rikkoutuminen tai jokin muu yllättävä sekä pakottava menoerä.
Mikäli rahan tarve nousee ylitsepääsemättömällä tavalla, voi sen tilapäiseen korjaamiseen tuoda helpotusta erilaiset pikavipit.

Mitä ne oikeastaan ovat ja mitä kaikkea ne pitävät sisällään? Voivatko ne eri näkökulmista tarkasteltuna olla uhka vai mahdollisuus? Entä mitä kaikkea olisi hyvä tietää ennen mahdollisen pikavipin ottamista? Mikä tekee pikavipeistä suositun rahoitusmuodon, vaikka niiden hinnat nousevat huimiksi todellisen vuosikoron myötä? Mikäli haluat tutustua eri tapoihin tallettaa rahaa kasinolla, kannattaa tutustua pelaamaan casino laskulla.


                                                                                                                                                     Pikavippien pikakurssi

Pikavippejä voidaan kutsua myös pienlainoiksi. Ne ovat nimensä mukaisesti suunniteltu otettavaksi juurikin lyhytaikaiseen käyttöön. Pikavipeiksi kutsutaan vakuudettomia luottoja, jotka tyypillisesti ovat suuruudeltaan 50-500 euroa ja joiden laina-aika on yleensä 14-30 päivää. Joillakin pikavippien tarjoajilla on myös pidempiä, esimerkiksi 90 päivän laina-aikoja. Korkeimmillaan lainattavat summat ovat joitakin tuhansia euroja. Pienlainan hakeminen tapahtuu esimerkiksi tekstiviestillä tai luotonantajan verkkosivuston välityksellä.
Pikavippiä ei ole tarkoitus käyttää korjaamaan pidempiaikaisesti talouden kolhuja, eikä niiden avulla pysty myöskään kerryttämään omia säästöjä.

Pienlainatoiminta on alkanut Suomessa vuodesta 2005 lähtien. Tällöin pikavippien ala koki voimakkaan nousun. Vuoden 2012 aikana alalla arvioitiin olevan ainakin 80 erilaista lainoja myöntävää yritystä. Vuonna 2013 säädettiin lakimuutos, joka osaltaan tiukensi pienlainojen myöntämistä merkittävästi.  

Pienlainayritysten kirjo on laaja, yksittäisistä nyrkkipajoista aina kansainvälisiin toimijoihin asti. Pikavippien päällä saattaa leijua hyvin omanlainen leima. Ne pitävät sisällään niin hyviä kuin huonojakin puolia, joiden takia niiden erilaiset riskit on hyvä tiedostaa monipuolisesti.

Pikavippi voi olla monelle arkea helpottava tekijä, esimerkiksi tilanteissa, joissa muuta lainaa ei ole enää mahdollista saada, kun suurempi lasku yllättää tai jokin hajoaa äkillisesti.

Pikavippi on saanutkin nimensä juurikin omasta nopeudestaan, sillä lainapäätöksen saaminen ja lainasumman siirtyminen hakijan tilille kestää normaalisti vain muutamia minuutteja. Äkillistä rahantarvetta voi olla siis hetkellisesti nopeaa helpottaa, mutta on hyvä tiedostaa heti alusta alkaen, etteivät pikavipit ole pidempiaikainen tai toistuva taloudellinen menettelytapa.

Pikavippiä otettaessa on tutustuttava lainan ehtoihin, sekä todelliseen vuosikorkoon.
Lainalla on aina kuluja, joten oman takaisinmaksu kapasiteetti täytyy olla hyvässä balansissa, ennen pikavippi päätöksen tekemistä.
Kulutusluotot ovat suosittuja myös nuorten aikuisten keskuudessa. Usein varsinkin opiskelijat ottavat pikavippejä yllättäviin menoihin, kuten kodinkoneen rikkoutuneen osan uusimiseen tai unohtuneeseen laskuun, mutta pikavippejä käytetään myös paljon alkoholin ja tupakan sekä ravintolaillan rahoittamiseen. 


                                                                                                                       Mitä pikavippi oikeasti maksaa?

Pikavipeissä ei yleensä ole korkoa, mutta sille muodostuu kuitenkin todellinen vuosikorko vipin tilauksesta syntyvistä kuluista. Kulut muodostuvat erilaisista toimitus- ja käsittelymaksuista, sekä tekstiviestillä tai soittamalla tilatuissa vipeissä mahdollisesti perittävistä tekstiviestikuluista.

Pikavippiä ottaessa ei tulisikaan tuijottaa pelkkää kuukausikorkoa tai kuukausilyhennyksen määrää, vaan enemmänkin tarkastella todellista vuosikorkoa, joka kertoo pikavipin todellisen hinnan.

Yksi eniten suurta keskustelua sekä kohua aiheuttanut asia pikavippien hakemisessa on se, että niitä voidaan hakea mihin aikaan tahansa vuorokaudesta. Koska pikavippien suurkuluttajien pääpaino on nuorissa, velkaongelmaisissa sekä pienituloisissa, lainan saaminen on ollut mahdollista myös keskellä yöllä päihtyneenä ollessa.
Vuonna 2006 pikavippien karhuaminen ruuhkautti muun muassa Turun käräjäoikeuden. Ainoastaan Turussa käsiteltiin lokakuun alkuun 2006 mennessä 1 300-1 400 pikavippien velkomista.

Vaikka yksittäinen sadan euron pikavippi ei yleensä aiheuta kenenkään taloudessa suurta riskiä ajautua raiteiltaan, on niiden hyvät sekä huonot puolet hyvä tiedostaa vahvasti. Pikavippi voi olla helpottava tekijä juurikin äkillisen menon yllättäessä, mutta sen takaisinmaksun tulisi tapahtua nopeasti, ettei sen hintaa joutuisi maksamaan tuplana takaisin. Kulutusluoton ottamista kannattaakin harkita tarkasti, ennen lopullisen päätöksen tekemistä.

 

You may also like...