Lisääntynyt internetin käyttö kasvattaa tietoturvariskejä

Internet on tällä hetkellä läsnä elämässämme enemmän kuin koskaan. Keväällä 2020 alkanut pandemia on sysännyt ihmiset työskentelemään ja viettämään vapaa-aikaa kotona, ja samalla siirtänyt suurimman osan sosiaalisista kontakteista, ostoksista ja viihteen kuluttamisesta etäyhteyksien varaan.

Internetin lisääntynyt käyttö on myös kasvattanut tietoturvaan liittyviä riskejä. Kasvava määrä käyttäjiä luo lisää tilaisuuksia esimerksiksi identiteettivarkaille ja huijareille. Erilaisten sosiaalisten medioiden ja ohjelmistojen käyttömäärän kasvaessa niiden haavoittuvaisuudet muuttuvat mahdollisuuksiksi hyötyä rikollisesta toiminnasta, ja aiemmin mahdollisesti piilossa pysyneet riskit tulevat esiin, kun näihin mahdollisuuksiin tartutaan.

Ohjelmistoihin liittyvät tietoturvariskit nousevat usein puheenaiheiksi nimenomaan silloin, kun käyttäjiä tulee lisää. Esimerkiksi Zoom-videopuhelusovellukseen liittyvät ongelmat muuttuivat merkittäviksi vasta siinä kohtaa, kun yhä useammat ihmiset siirtyivät etätöihin. Ennen pandemiaa sovelluksen käyttö oli sen verran vähäistä, ettei se herättänyt median eikä rikollisten kiinnostusta.

Viruksia ja yksityisyyden ongelmia

Lähiaikoina tietoturva on kuohuttanut erityisesti psykiatriakeskus Vastaamon tietomurron ansiosta. Tuhansien asiakkaiden arkaluontoiset potilastiedot päätyivät hakkerin käsiin, joka uhkasi julkistaa hallussaan olevat materiaalit.

Vastaamon tietomurto on ääriesimerkki siitä, kuinka useat ihmiset joutuvat samaan aikaan pahantahtoisen tekijän uhreiksi, kun yritys tai virasto ei huolehdi tietoturvastaan sillä tavalla, kuin uskomme sen tekevän. Tietosuojaa koskee tietosuojalaki ja se määrittelee pitkälle miten arkaluontoista materiaalia tulee säilyttää.

Yksittäisellä ihmisellä ole kovin suuria mahdollisuuksia vaikuttaa vastaavien tilanteiden syntymiseen, mutta sosiaalisen elämän siirtyessä kasvavassa määrin internetin puolelle, on kuitenkin syytä olla tarkkana omasta tietoturvastaan. Erityisen varuillaan kannattaa olla sosiaalisessa mediassa, pankkitunnusten ja omien henkilötietojen kanssa.

Sosiaalisia huijauksia

Facebookissa kiertää useita erilaisia huijauksia, ja sosiaalisen median luonteen mukaisesti ne saapuvat usein ihmisiltä, joita ajattelemme ystäviksemme. Huijausviesteissä on usein linkkejä, joiden yhteydessä vakuutellaan, että klikkaamalla niitä näet jotain ainutlaatuista. Toisinaan ystävät, joista emme ole kuulleet vuosiin, ottavat yhteyttä viestitse, ja päädymme klikkaamaan heidän lähettämäänsä linkkiä ajatellen, että kyseessä on tapa jatkaa yhteydenpitoa. Vaihtoehtoisesti läheinen ihminen voi merkitä meidät sosiaalisen median julkaisuun. Julkaisun sisältö saattaa herättää kysymyksiä, mutta avaamme sen silti, koska luotamme meidät siihen merkinneesee henkilöön.

Virustorjunta

Virustorjuntaohjelma kannattaa asentaa jokaiselle uudelle laitteelle heti. Maksullisten ohjelmistojen lisäksi tarjolla on myös ilmaisiversioita virustorjuntaohjelmistosta, kuten avast-antivirus.fi. Avast tarjoaa niin ilmaiseksi ladattavia kuin myös maksullisia tietoturvaratkaisuja, joilla on helppoa ja kustannustehokasta pitää laitteet turvassa. Lisäksi kannattaa harkita VPN-palvelimen käyttämistä suojaamaan internetyhteyttäsi.

VPN suojaa internetyhteytesi missä tahansa oletkin

VPN-palvelimella voi myös vaikuttaa omiin sijaintitietoihinsa, mikä on useille käyttäjille niiden ensisijainen funktio. VPN mahdollistaa maantieteellisten estojen ohittamisen, jolloin esimerkiksi on mahdollista saada Netflixistä näkymään suosikkisarjan tuorein kausi jo ennen kuin sitä on julkistettu Suomessa.

VPN:n käyttö on eritysen suositeltavaa, kun käyttää avointa wifi-verkkoa esimerkiksi lentokentällä, junassa, ostoskeskuksessa tai kahvilassa. Näissä verkoissa hakkereiden on helppo varastaa tietojasi ilman, että itse sitä huomaat. VPN estää tämän, koska se tekee sinut näkymättömäksi hakkereille. He eivät voi varastaa sellaista, minkä olemassaolosta eivät ole tietoisia.

Erilaisia VPN-palveluiden tarjoajia on paljon ja niiden vertailu on järkeävää. Tarjolla on niin ilmaisia kuin maksullisiakin VPN-ratkaisuja, joiden ominaisuuksissa on eroja. Kaikissa niissä on kuitenkin sama ajatus taustalla: suojata käyttäjän tiedot netissä ja mahdollistaa anonyymi surffailn. Voit lukea tarkemmin näistä täältä: ilmainenvpn.fi. Erityisen tärkeää tieojen suojaaminen on silloin, kun verkon yli lähetetään arkaluoteista materiaalia. Tällaisia ovat esimerkiksi henkilötiedot, silloin kun ne sisältävät henkilötunnuksen, tulotiedot (esimerkiksi palkkakuitti) ja terveystiedot. Lainaa hakiessa näitä voi joutua lähettämään erilaisissa verkkopalveluissa, ja silloin tietoturvan ja suojatun yhteyden merkitys korostuu. Huolehdi siis tietoturva-asiat kuntoon jo ennen lainan hakemista.

You may also like...